Craps on varsinkin amerikkalaisissa elokuvissa monesti nähty peli, jossa pelipöydän ympärille kokoontuu suuri joukko ihmisiä kannustamaan nopanheittäjiä. Suomalaisille kasinopelien ystäville kyseinen hauskuus on usein jäänyt hieman vieraammaksi, mutta nyt on aika tehdä asiaan muutos! Aluksi monimutkaiselta vaikuttava Craps on erittäin hauska ja mukaansatempaava peli, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Perussäännöt opettelemalla voi jo heittäytyä mukaan pelin tunnelmaan, sillä yksityiskohtaiset säännöt opitaan varmasti pelin edetessä.

Lyhyesti ilmaistuna Crapsissa heitetään kahta noppaa ja lyödään vetoa nopanheiton tuloksesta. Noppien heittämisessä on kisattu jo tuhansien vuosien ajan. Ennen nykymuotoisia noppia niitä tehtiin esimerkiksi luusta, puusta, metallista ja kivestä. Craps-pelin historia ulottuu 1700- ja 1800-luvuille, jolloin rikkaat englantilaismiehet pelasivat sitä hieman erilaisin säännöin kuin nykyisin tunnettava Craps. Tänä päivänä käytettävät säännöt luotiin vuonna 1813 New Orleansissa, ja peli lähti heti leviämään ympäri maailmaa. Suomessa Craps ei ole juurikaan päässyt kivijalkakasinoiden valikoimiin, mutta netissä siitä pääsee nauttimaan helposti koska tahansa.

Pelkästään tuuriin perustuvaan peliin on helppo osallistua, sillä omien taitojen merkitys jää olemattomaksi ja tärkeintä on hallita perussäännöt panostukseen. Crapsissa on käytössä pelipöytä, johon on merkitty kaikki erilaiset panostusvaihtoehdot. Ensimmäisellä vilkaisulla pelipöytä saattaa vaikuttaa suurelta sekasotkulta, mutta muutamaan yksinkertaiseen sääntöön tutustumalla pelin voi aloittaa, sillä osa pelaajista ei koskaan siirry “peruspelistä” vaativampaa sääntötuntemusta edellyttävään pelityyliin.

Monet pelaajat asettavat peliin vain pass line -panoksen, vaikka mahdollisuuksia on todella runsaasti. Voittokertoimien perusteella pelaajan kannattaa kuitenkin harkita tarkasti, mihin panostusvaihtoehtoihin ottaa osaa, sillä kertoimet ovat joissakin kohdissa melko huonot. Pass line -panos on kuitenkin hyvä keino aloittaa pelaaminen ja sitä usein suositellaankin aloittelijoille ainoaksi panokseksi siihen asti, että pelin rytmiin on päässyt kunnolla kiinni.

Pelin rakenne ja säännöt

Crapsia pelataan kahta noppaa käyttäen. Pelikierros alkaa panoksien asettamisilla, jonka pelaaja asettaa joko heittäjän puolesta tai häntä vastaan. Kyseessä ovat pass line- ja don’t pass -panokset. Tämän jälkeen nopat heitetään ja mikäli silmälukujen summa on 7 tai 11, pass line -panokset asettaneet voittavat. Jos noppien summa on “craps” eli 2, 3 tai 12, pass line -panoksen asettaneet häviävät.

Don’t pass -panoksella pelanneille tilanne on päinvastainen. Noppien heittäjän hävitessä heittovuoro siirtyy ja jos hänen tuloksensa on mikä tahansa muu kuin suora voitto tai tappio, saa hän pisteen. Nopan heittäminen jatkuu ja pelaajat voivat asettaa lukuisia erilaisia panoksia siihen asti, kunnes heittäjälle pisteen tuonut silmäluku tulee uudestaan. Heittäjä ja pass line -panoksen asettaneet voittavat, jos pisteen silmäluku osuu ennen seiskaa. Viimeistään seiskan osuessa heittovuoro siirtyy ja uusi kierros voi alkaa.

Pelialustat

Crapsia voi pelata sekä netissä että kivijalkakasinoilla. Suomessa oikeaan pelipöytään pääseminen on kuitenkin mahdoton tehtävä, joten matkustaminen on välttämättömyys, mikäli konkreettisesti kädessä pideltävät nopat ovat pelaajan tavoitteena. Nettikasinoilla Crapsia on sen sijaan hyvin tarjolla ja vaihtoehtoja on sekä yksinpeliin että muiden pelaajien kanssa pelattaviin noppapeleihin. Verkossa pelatessa pelaaja voi heittää nopat joko itse tai antaa koneen hoitaa heitot, mutta lopputuloksesta vastaa aina satunnaisgeneraattori. Crapsia ovat valmistaneet useat pelivalmistajat, kuten Microgaming, Playtech ja NetEnt.

Kuinka Crapsissa voittaa?

Crapsissa voittaa ensimmäisellä pass line -panoksella, mikäli noppien silmäluvuksi muodostuu 7 tai 11 ja häviö tulee silmälukujen summilla 2, 3 ja 12. Vastakkaisen don’t pass -panoksen asettaneilla tilanne on päinvastainen, eli voitto tulee summilla 2, 3 ja 12 ja tappio puolestaan silmäluvuilla 7 ja 11. Pass line- ja don’t pass -panosten lisäksi pelaajilla on käytössään lukuisa joukko erilaisia panoksia, kuten esimerkiksi field bets, isot kuutoset/kasit, come ja odds.

Field bets -panoksen asettamalla pelaaja toivoo, että seuraavan heiton tulos on joko 2, 3, 4, 9, 10 tai 12. Isoja kuutosia tai kaseja panostamalla voitto tulee, mikäli panostettu luku tulee ennen seiskaa. Come-panoksella veikataan, että aloitusnumero tulee ennen seiskaa. Odds-etuveto toimii pass line- ja don’t pass -vetojen kaltaisesti, eli se ratkeaa samaan aikaan alkuperäisen vedon kanssa.

Voittokertoimet vaihtelevat panoksesta riippuen ja niissä on eroja myös kasinosta riippuen. Yleisimmin pass line- ja don’t pass -vetojen kerroin on 2x. Field bets -panoksissa tulokset 3, 4, 9, 10 ja 11 tuovat voiton kertoimella 2x. Samalla Field-panostuksella, mutta tuloksilla 2 ja 12 voittokerroin on 3x. Isolla kuutosella/kasilla voittokerroin on 2x. Odds-vedon voittokerroin riippuu myös noppien tuloksesta. Silmäluvuilla 4 tai 10 kerroin on 1,5x, luvuilla 5 tai 9 voittokerroin on 1,66x ja luvuilla 6 tai 8 kerroin on 1,83x.

Pelistrategiaa miettiessä pelaajan kannattaa muistaa, että Craps on puhdas tuuripeli, johon varsinaista strategiaa ei ole. Paras voittomahdollisuus on kuitenkin panostusvaihtoehdoilla, joissa talon etu on mahdollisimman pieni. Normaaleilla voittokertoimilla varustetuissa peleissä ne ovat pass line- ja don’t pass -vedoilla, joissa talon etu on lähellä nollaa.

Yhteenveto

Craps on satoja vuosia vanha peli, jossa ideana on lyödä vetoa heitettävien noppien tuloksista. Nopealla vilkaisulla Craps saattaa vaikuttaa varsin monimutkaiselta, mutta pelissä pärjää kuitenkin jo muutaman perussäännön turvin. Kierros alkaa pass line- tai don’t pass -panosten asettamisella. Noppia heitetään ja niiden yhteenlaskettu summa kertoo voitot ja tappiot. Pelikierroksen jatkuessa pelaajilla on jokaisen heiton välissä mahdollisuus asettaa lisäpanoksia harkintansa mukaan. Joissakin panostusvaihtoehdoissa voittokertoimet ovat kuitenkin niin huonot, että niille panoksen asettamista kannattaa harkita tarkasti.

Craps tarjoaa huimaa jännitystä ja myös haastetta moniulotteisilla säännöillään. Jokaisen rahapeleistä innostuneen kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus tälle hauskalle noppapelille, joten suuntaa lähimpään pelipaikkaan kokemaan Crapsin tunnelma!