Etsiessäsi peliä, jonka taustalla on historiaa ja kulttuuria, ei sinun tarvitse katsoa NetEntin Fisticuffsia kauemmas. Fisticuffs vie sinut 1800-luvun alkuun, kun nyrkkeily oli oikea herrasmiesten laji. Aikaisissa otteluissa ei ollut kirjoitettuja sääntöjä, painoluokkia, rajoituksia erien määrässä tai edes tuomaria. Vasta vuonna 1897 luotiin säännöt lajissa kilpailemiseen. Tämä tarkoitti amatöörimestaruusvöiden tekemistä ja mahdollisuutta kilpailla kevyen-, keski- ja raskaansarjan mestaruuksista. Alussa esiteltiin 12 eri sääntöä, kuten kolmen minuutin eränpituus ja yhden minuutin tauko erien välillä. Fisticuffsissa pelaaja sinkoutuu aikaan, jossa voittajan piti olla puhtaasti parempi, mikäli sattui olemaan pienempikokoinen. Tämä asetelma tuleekin selväksi Fisticuffsin kahdesta nyrkkeilijästä, joiden kokoero on melkoinen.

Fisticuffsin myötä pääset takaisin nyrkkeilyn kultaisiin aikoihin ja saat itse päättää, kumpaa kannatat – massan tuomaa raakaa voimaa vai ketteryyttä ja tekniikkaa. Fisticuffs antaa pelaajan valita suosikkinsa kahdesta hahmosta. Tunnelman luonnissa auttaa kaiken kattava äänimaailma, jonka NetEnt on Fisticuffsiin tehnyt, ja pelaaja saa palan oikean nyrkkeilyhallin jännitystä ja tunnelmaa. Mukana on myös ripaus komediaa, kiitos pienen musiikkipätkän, joka soi jokaisen pyöräytyksen alussa. Fisticuffs eroaa suuresta osasta kolikkopelejä. Aihe on kolikkopeleissä harvemmin käytetty, mikä jo itsessään tekee Fisticuffsista mielenkiintoisemman kokemuksen. Lisäksi sen toteutus poikkeaa normaalista kolikkopelin toteutuksesta. Fisticuffs on siis ehdottomasti kokeilemisen arvoinen peli, mutta mitä kaikkea se tarjoaakaan?

Panokset ja voittolinjat

Fisticuffsissa on perinteinen viiden rullan ja kolmen vaakalinjan kelakokoonpano, johon on asetettu vain 10 voittolinjaa. Voittolinjojen määrä saattaa kalveta vertailussa uudemmille 40 voittolinjan tai 243 voittolinjan peleille, mutta tämä ei silti millään tapaa tee Fisticuffsista heikompaa peliä. Pelaaja ei pääse säätämään voittolinjoja millään tapaa mutta panoksensa silti määrittää itse. Tämä tapahtuu ensin muuttamalla kolikon arvoa, jonka voi asettaa 0,01 ja 1 euron välille. Tämän lisäksi pelaaja voi muuttaa panostustasoa yhden ja kymmenen väliltä. Panostustaso toimii panoksen kertoimena. Näin ollen Fisticuffsin minimipanos on 0,10 euroa ja maksimiannos nousee peräti 200 euron suuruiseksi. ”Max Bet” -näppäimellä saa asetettua panoksen maksimiin yhdellä painalluksella.

Ulkoasu ja teema

Fisticuffsin keskiössä toimii tietysti nyrkkeilykehä, joka näkyy rullien tausalla. Kehä on asetettu telttaan, jossa katsojat juttelevat ja hurraavat kehän vierellä. Myös rullilta löytyy erilaisia nyrkkeilyteemaan liittyviä symboleita. Näin ollen tietysti mestaruusvyö on yksi ja kaikista arvokkain symboli. Kultainen pokaali on toisiksi arvokkain symboli ja kolmanneksi arvokkaimpana on nyrkkeilyhanskat. Symboleina ovat myös eräkello ja jakkara, jolla ottelijat istuvat erätauoilla omissa nurkissaan. Tietysti myös vesiuurna ja hikipyyhe kuuluvat teeman mukaisiin symboleihin, ja myös nyrkkeilykenkä on yhtenä symbolina. Viimeiset kaksi symbolia ovat kaksi ottelijaa. Wild-symboli on punainen tähdillä ympyröity ympyrä, jonka keskellä lukee ”Wild”. Fisticuffsin symbolit ovat mestarillisen hienoja, mutta samalla hieman kieli poskessa tehtyjä.

Bonustoiminnot

Fisticuffs pitää sisällään myös muutaman bonusominaisuuden, joista ensimmäinen on perinteinen wild-symboli. Wild-symbolit korvaavat minkä tahansa muun symbolin. Wild-symboleihin liittyy myös toinen erikoisominaisuus, joka esiintyy nyrkkeilyominaisuuden aikana. Tuolloin wild-symbolit jäävät paikalleen, ja pelaaja saa ilmaisen uudelleenpyöräytyksen. Uudelleenpyöräytysten aikana rullille yksi ja viisi voi tulla pinottuja wildeja. Nyrkkeilyominaisuus aktivoituu, kun isompi nyrkkeilijä ilmestyy rullalle kolme ja laihempi nyrkkeilijä joko rullalle kaksi tai neljä. Jos nyrkkeilijät ovat eri riveillä, mutta vain siten, että toinen on yhden ylempänä, lyö laihempi isompaa ja toisen yläpuolella oleva symboli muuttuu wildiksi. Vierekkäin tullessaan isompi lyö pienemmän rullalle 1 tai 5 ja väliin tulee wild. Nyrkkeilijät toimivat myös itse wild-symboleina.

Hyvät puolet

Wild-symbolit ovat aina tervetulleita jokaisessa kolikkopelissä, ja sama pätee myös Fisticuffsiin. Lisäksi on hienoa, että wild-symbolit sisältävät useamman ominaisuuden kuin vain yhden. Fisticuffsin tapauksessa ekstraominaisuudet ovat pinotut wild-symbolit. Nyrkkeilyominaisuus on toinen mielenkiintoinen ominaisuus Fisticuffs-pelissä. Kyseessä ei ole varsinaisesti bonuspeli, mutta edut pelaajalle ovat lähes yhtä hyvät. Mikä parasta, nyrkkeilyominaisuus aktivoituu huomattavasti useammin kuin bonuspelit yleensä. Ensinnäkin pelaaja saa automaattisesti kolme wild-symbolia, mikä on hyvä itsessään, mutta sen lisäksi saa vielä uuden ilmaispyöräytyksen. Eikä hupi siihen lopu, sillä wild-symbolit jäävät paikalleen ja uusia tulee tavallista enemmän. Voitot kasvavat tämän ansiosta yleensä todella suuriksi, koska voittoyhdistelmiä tulee niin monta.

Huonot puolet

Fisticuffs voi tuntua joillekin pelaajille hieman karsitulta peliltä verrattuna moneen muuhun nykyaikaiseen peliin. Ensinnäkin Fisticuffsissa on vain 10 voittolinjaa, mikä tuntuu todella vähäiseltä normaaliin 40 voittolinjan määrään muissa suosituissa NetEntin peleissä. Muiden valmistajien peleissä voi puolestaan olla jopa 23 kertaa enemmän voittolinjoja. Fisticuffs on kauniisti tehty, mutta graafisesti se ei ole kovinkaan näyttävä. Fisticuffs ei sisällä hienoja välivideoita ja näyttäviä animaatioita. Fisticuffs voi siis vaikuttaa hieman yksinkertaiselle verrattuna moneen muuhun peliin. Fisticuffsista puuttuu myös paljon ominaisuuksia, joita monissa muissa peleissä on. Fisticuffsissa ei esimerkiksi ole ollenkaan erillistä bonuspeliä nyrkkeilyominaisuuden lisäksi. Toinen puuttuva asia on scatter-symbolit ja niiden tuomat ilmaiskierrokset.

Yhteenveto

Temaattisessa mielessä Fisticuffs on loistava peli. Vaikka nyrkkeily ei kiinnostaisikaan yhtään, vintage-tyylinen ulkoasu ja erikoisominaisuudet tekevät Fisticuffsista paljon viihdyttävämpää kuin oikea nyrkkeily. Puolestaan aiheesta kiinnostuneet saavat Fisticuffsista entistä enemmän irti sen yhdistäessä kaksi itselle mielenkiintoista asiaa – nyrkkeilyn ja pelaamisen. Joitakin pelaajia voi harmittaa vähäinen voittolinjojen määrä sekä bonustoimintojen vähyys. Se ei silti tee Fisticuffsista huonoa peliä, sillä sen erikoisominaisuudet ovat ainutlaatuiset, ja ne esiintyvät useammin kuin bonustoiminnot yleensä. Fisticuffs on kaikesta huolimatta tyrmäävä kokonaisuus, joka saa pelaajan haluamaan otella useammankin erän. Pelaamaan pääsee pienellä rahalla, joten edes pieni budjetti ei ole esteenä. Kokeile sinäkin, miten pärjäät kehässä.