Terminator 2 – Tuomion päivä sai ensi-iltansa elokuvateattereissa vuonna 1991. Se oli jatko-osa jo seitsemän vuotta aiemmin tehdylle Terminator-elokuvalle, mutta leffa toimi hyvin itsenäisenä osana, sillä moni elokuvan kohderyhmästä kuuli Terminatorista vasta Tuomion päivän yhteydessä. Elokuvan ohjaajana toimi menestysleffoja aiemminkin tehnyt James Cameron ja pääroolia näytteli Itävallan oma poika, sittemmin Kalifornian kuvernööriksi kohonnut Arnold Schwarzenegger. Elokuva on synkkä kuvaus kahdesta terminaattorista, jotka saapuvat vuodesta 2029 metsästämään vain 13-vuotiasta John Connoria, joka on ihmiskunnan ainoa toivo pian alkavassa sodassa koneita vastaan. Elokuvaa pidetään edelleenkin yhtenä maailman parhaimmista toimintaelokuvista ja leffa on suorastaan legendaarisessa maineessa edelleen, kaikkien vuosien jälkeen.

Ei ole siis mikään ihme, että elokuvan pohjalta on myös tehty slotti. Microgaming-yhtiö on kunnostautunut elokuvapelien tekijänä ja yhtiö on tuottanut muun muassa klassikkoslotin Jurassic Park -leffasta. Terminator 2 -slotti on valmistunut vuonna 2014 ja monen Microgaming-slotin tavoin pelissä on kaikkiaan 243 voittolinjaa. Peliä pelataan viidellä pyörivällä rullalla ja kolmella päällekkäisellä kiekolla, ja minimipanostukseen vaaditaan 30 sentin aloituspanos. Pelissä on mukavasti erilaisia erikoistoimintoja, kuten wild-symbolit, ilmaiskierrokset sekä satunnaisesti aktivoituva T-800 Vision -toiminnallisuus, jonka aikana ilmaiskierrokset laukeavat vain yhdellä scatter-symbolilla. Itse peli on varsin uskollinen leffan tarinalle, joten elokuvan faneille Terminator 2 on aivan pakollinen kokeiltava. Muillekin pelaajille peli tarjoaa runsaasti monipuolista slottiviihdettä.

Panokset ja voittolinjat

Terminator 2 -slottia pelataan siis 243 voittolinjalla, jotka maksavat kuitenkin aina voitot vasemmalta oikealle. Pelin minimipanos on 30 senttiä, joka on hieman suurempi kuin monessa pelissä, mutta toisaalta linjojen määrä perustelee hyvin isompaa kierrospanosta. Yksittäisiä linjoja ei tietenkään saa näin monen linjan slotissa valittua erikseen, joten pelaajan on aina pelattava kaikki 243 linjaa. Pelin maksimipanos on vain 30 euroa kierrokselle, joten aivan isoimman pelilompakon omaavat eivät tästä pelistä saa ainakaan panostuksellisesti mitään irti. Peli on niin sanottu matalan/keskitason varianssin peli, ehkä kuitenkin lähempänä matalaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelissä tulee pieniä voittoja tiuhempaan tahtiin ja isoja harvemmin.

Ulkoasu ja teema

Terminator 2 -slotin ulkoasu on erittäin uskollinen elokuvan teemalle. Taustakuvana on punasilmäisiä terminaattoreita ja itse slotti on hyvin synkkä ja metallisävyinen. Arempia pelaajia voi jopa pelottaa! Slotin kontrollinapitkin muistuttavat metallisia teollisuuspainikkeita enemmän kuin videokolikkopelin valintanappeja. Symbolit ja voittokuviot ovat myös elokuvan maailmasta irrotettuja, joten slotin myötä pääsee todella helposti fiilistelemään alkuperäisen elokuvan ajoittain ahdistavaakin tunnelmaa. Terminator 2 -slotin äänimaailma tukee peliä ja taustalla soi jylhä robottiteemainen musiikki, joka on peräisin suoraan alkuperäisestä elokuvasta. Brad Fiedelin loihtimassa soundtrackissa kuuluu vahvasti syntetisaattorit, jotka tuovat pelin konemaisuuteen lisää mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Kaiken kaikkiaan ulkoasunsa puolesta Terminator 2 kunnioittaa alkuperäistä elokuvaa todella aidosti ja onnistuneesti.

Bonustoiminnot

Kuten Microgamingin peleissä yleensäkin, myös Terminator 2 -slotissa on runsaat ja herkulliset bonustoiminnot. Peruspelissä on tietysti wild-symboli, jota esittää T2-logo. Wild korvaa voittolinjalta kaikki kuviot scattereita lukuun ottamatta. Scatter-symboli on sininen välkehtivä pallo ja ilmaiskierrokset aktivoituvat kolmella scatterilla, jolla saa 10 ilmaiskierrosta. Ilmaispyöräytysten aikana voittolinjojen määrä kohoaa peräti 1024:ään, sillä peliin ilmestyy ylimääräinen voittorivi. Lisäksi ilmaispelissä yksi perussymboleista voi muuttua miksi tahansa symboliksi. Tässä pelissä bonuskierrosten aikana ei valitettavasti voi saada käynnistettyä uusia ilmaiskierroksia. Peruspelissä on myös satunnaisesti aktivoituva T-800 Vision, jonka aikana yksikin scatter-symboli riittää aktivoimaan ilmaiskierrokset. Lisäksi Vision-moodin aikana pelin tietyt voitot ovat tavallista korkeampia.

Hyvät puolet

Terminator 2 -slotti noudattelee uskollisesti yhden maailman arvostetuimman toimintaelokuvan juonta, grafiikkaa ja äänimaailmaa. Peli on siis ehdottomasti kokeilun arvoinen pelaajille, jotka ovat elokuvan nähneet ja tietysti fanien on syvennyttävä peliin. Peli sopii myös kaikille muillekin pelaajille, sillä erikoistoiminnot ja voittolinjojen määrä tarjoavat runsaasti jännittävää pelattavaa. Tässä slotissa peruspelissäkin on riittävästi extraa esimerkiksi wild-symbolien ja satunnaisesti aktivoituvan T-800 Vision -ominaisuuden myötä. Ilmaiskierrokset ovat kiinnostavia, sillä niiden aikana pelaaja voi voittaa jopa 1024:lla voittolinjalla. Kokonaisuutena peli on varsin toimiva kokonaisuus, jonka palautusprosenttia 96,62 % voidaan pitää myös siedettävänä. Peli antaa tasaisesti pienehköjä voittoja, joka motivoi varmasti kasinopelien aloittelijoita kokeilemaan.

Huonot puolet

Microgamingin hieman vanhempaa tuotantoa olevat pelit ovat kärsineet jonkin verran ikääntymiseen liittyvistä haasteista ja Terminator 2 on valitettavasti yksi niistä. Vaikka peli noudattelee elokuvan teemaa hyvinkin uskollisesti, on grafiikka silti melko vanhahtavaa, vaikka itse peli on valmistunut vain neljä vuotta sitten. Tietysti pelin teema on myös sellainen, että jos elokuvaan ei ole mitään kosketuspintaa, ei se anna pelaajalle paljon mitään. Bonustoiminnot ovat toki kiinnostavia, mutta mikään varsinainen jättipottipeli se ei ainakaan peruspelin osalta ole. Matala/keskitason varianssi tarkoittaakin lähinnä pieniä voittoja tiheään tahtiin ja isommat voitot jäävät ilmaiskierrosten varaan. Harmillisesti ilmaiskierrosbonus on kuitenkin erittäin vaikeasti laukaistavissa tässä elokuvateemaisessa slotissa.

Yhteenveto

Terminator 2 on kolikkopeliversio vuonna 1991 valmistuneesta hittielokuvasta, jota tähditti Arnold Schwarzenegger. Jos olet nähnyt elokuvan, tunnistat tästä pelistä varmasti kaikki leffasta tutut päähenkilöt. Pelissä on kaikkiaan 243 voittolinjaa ja koska peli on matalan/keskitason varianssin peli, tarkoittaa se sitä, että pieniä voittoja tulee tiuhaan tahtiin. Tämä motivoi varmasti erityisen paljon pelaajia, joilla ei ole juurikaan kokemusta kasinopeleistä. Pelissä on myös jo peruspelissä kiinnostavia ominaisuuksia ja ekstroja, joka on hyvä asia, sillä monessa slotissa erikoisuudet on säästelty ilmaiskierroksiin ja erilaisiin bonuksiin. Jos olet valmis hyppäämään toimintasankarin saappaisiin, ei muuta kuin Terminator 2 käyntiin ja ”hasta la vista, baby”!